esittäjältä Paljon puhutaan muutoksesta ja muutosjohtamisesta.
Olen pohdiskellut miten muutosta voidaan johtaa, jos itsensä johtaminen ei resonoi agendaa. Harva ymmärtää, että muutos lähtee itsestä ja omasta ajattelutavasta.
Yritetäänkö johtaa muutoksessa organisaatiota vai ihmisiä? Kuvitteletko, että muutos tapahtuu, kun joku päättää sen tapahtuvan. Ei tapahdu. Pohditaan hetki henkilökohtaista muutosta.
Olet sitten asiantuntija, muutosagentti tai joku, joka miettii muutosta, onko tuttua, että sinulla on jokin asia, jonka olet ajatellut muuttavani elämässäsi? Olet ajatuksissasi siirtymässä muutosalueelle, mutta oikeasti ei muutosta ei tapahdu. Se on sellainen ”pitäisi” – tyyppinen vaihe, joka voi kestää vaikka koko eliniän. Saatat selittää asiaa itsellesi en-koska – tyyppisillä asioilla. Tyypillisiähän aiheita ovat terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita, kuten liikunta, tupakanpoltto, alkoholi, uni, stressin hallinta, ruokavalio, painonhallinta yms. Useinhan käy vielä niin, että teemme päätöksen muutoksesta, siirrymme uuden tekemiseen, mutta huomaamatta palaamme pian vanhaan rutiiniin ja pysyvää muutosta ei tapahdu. Samoin käy organisaatioissa. Muutosta kohti mennään, mutta jonkin syyn takia palataan vanhaan rutiiniin, ns. matalan energian suorituksen tasoon. Se on tila, johon ihminen luontaisesti pyrkii. Eli tekemään usein toistuvat asiat mahdollisimman vähällä energialla. Kehittyminen seuraavalle tasolle vaatii tekemisen muuttamista. On helpompaa tehdä muutosta siten, että luovut jostain vaihtoehdosta kuin, että siirryt kokonaan uudelle oppimisalueelle
Olen opiskellut ja tehnyt käytännössä muutosjohtamista, itsensä kehittämistä ja itsensä johtamista vuosia. Mitä enemmän olen aiheeseen syventynyt, sen vakuuttuneempi olen siitä, että todellinen muutos vaatii toistoja, harjoittelua, kärsivällisyyttä ja sitkeyttä jatkaa. Harva meistä pystyy vähänkään isompaa muutosta viemään läpi ilman tukea.
Hyppäsin mukaan keväällä asiantuntijasta vaikuttajaksi vertaisoppimisryhmään, jonka tavoitteena on tukea jokaisen yksilön matkaa kohti vaikuttajaksi. Tästä olen kirjoittanut aikaisemmissa blogeissani. Osana eliinkäistä oppimismatkaani, hiukan yllättäen, vaimoni aloitteesta lähdin tänä syksynä Pakilan Voimistelijoiden järjestämään Iskät Iskuun – kurssille. Meitä on joukko keski-ikäisiä miehiä opiskelemassa liikunnan ja hyvinvoinnin teemoja. Kurssin laatu ja vetäjien ammattitaito on yllättänyt minut todella positiivisesti. LT Mikko Lehtovirta puhui meille viimeksi muutosprosessista lääkärin näkökulmasta. Aihe on minulle tuttua, mutta Lehtovirta osasi omien kokemuksiensa kautta tuoda aiheeseen konkretiaa, josta syntyi itselleni henkilötasolla oivalluksia. Nostan Lehtovirran nostamasta elämäntapa -muutosvaihemallista muutaman oivalluttavan teeman, joka soveltuu myös muutosjohtamiseen.
Lehtovirta käytti Prochaska & DIClemente (1983) muutosvaihemallia.
Esiharkintavaiheessa muutosta ei ole vielä harkittu. Tässä vaiheessa tiedostetaan haaste, mutta muutos voi olla liian ongelmallinen itselleen. Työkalut ikään kuin puuttuvat ja saatetaan vähätellä tai kieltää asia.
Harkintavaiheessa ollaan jo tietoisia haasteita: Asiaa pohditaan, mutta ei olla vielä valmiita muutokseen.
Päätöksentekovaiheessa ollaan jo motivoituneita muutokseen. Saatetaan tehdä jo uutta, ja on jopa tehty pieniä muutoksia. Tyypillisesti voidaan kokeilla eri toimintatapoja, mutta edelleen saatetaan pohtia hyötyjä ja etuja. Esille saattaa nousta mitä-jos – kysymyksiä. Muutoksen onnistumiseksi oleellista olisi poistaa asian ympäriltä turha sälä ja tehdä tilaa muutokselle.
Toteutusvaiheessa tehdään jo muutoksen edellyttämiä asioita, mutta aikajänne tekemisestä rutiiniksi voi olla liian pitkä. Tämä vaihe sisältää suuren riskin repsahtaa vanhoihin rutiineihin.
Ylläpitovaiheessa muutos on kestänyt jo yli puoli vuotta. Tekemisestä on tullut jo osittain tiedostamatonta ja kyseessä on jo jatkuva prosessi. Tämä on jo rutiinin muodostumisvaihe, mutta repsahduksen mahdollisuus on edelleen olemassa.
Itselleni pieni oivallus oli se, että luopuminen on helpompaa kuin jonkun uuden asian lisääminen. On myös helpompi lisätä jotain entuudestaan tuttua asiaa, kuin alkaa toimia kokonaan jollain uudella tavalla.
Hyvä muistutus on, että repsahdukset muutosprosessin aikana voivat tapahtua missä vaiheessa tahansa. Se mitä en itse ollut aikaisemmin oivaltanut, on se mitä repsahduksesta voi seurata. Olemme asiantuntijat vaikuttajaksi – ryhmässä puhuneet häpeän riisumista. Lehtovirta nosti saman asian esille muistuttaen, että repsahtaessa saatetaan tuntea häpeää ja epäonnistumisen tunnetta, mikä estää palaamasta muutoksen tielle. Yhdistän asian siihen, että omat olettamuksemme ja ennakkoluulot ovat kuitenkin ehkä se suurin jarruttava tekijä.
Ole itsellesi armollinen, kompurointi kuuluu elämään. Välillä hoiperellaan, mutta liike on eteenpäin. Luottamuksen rakentaminen on muutoksessakin tärkeää. Kun teet itsestäsi haavoittuvaisen, lisää se luottamusta. Ilman luottamusta konfliktit ovat dramaattisempia.
Kirjoittaja
Ville Vartiainen, MBA, LKV
Työskentelee Helsingissä RE/MAX -ketjussa kiinteistönvälittäjänä
Vastaa