Vuoden vaihde on hyvä ajankohta tarkastella mennyttä ja asettaa itselleen uusia tavoitteita.

Vuoden alussa itsensä johtaminen kohti uusia haasteita tai johonkin tavoitteeseen on varmasti monella mielessä. Tavoitteet voivat liittyä työ- tai kotielämään. Ne voivat olla pieniä tai isoja. Usein näillä asioilla on tapana, ettei muutos tapahdukaan kuten me olimme sen etukäteen ajatelleet.

Katsaus peruutuspeiliin

Kiinnostuin itsensä kehittämisestä 90-luvulla Jari Sarasvuon myötävaikutuksesta.  Tuolloin elämässäni oli monia taitekohtia menossa. Firman kriisi. Opiskelu. Esikoisen syntymä. Avioero. Uusi työura. Uusi suhde ja uusioperhe. Talon rakentaminen jne. Vuosien varrella otin osaa erilaisiin liikkeenjohdon sekä muutosjohtamisen koulutus- ja valmennusohjelmiin. Seurasi sarja samankaltaisia tapahtumia, jonka kulminaatio-pisteeksi tunnistan päätökseni aloittaa MBA opinnot.

Opiskelin Henley Business School :issa Executive MBA -ohjelmassa 2013-2016. (Henley kuuluu brittiläiseen Readingin yliopistoon). Päästessäni opiskelemaan, ajattelin, että nyt pääsen heti strategiajohtamisen ytimeen. Yllätyksekseni peili käännettiinkin heti kohti omaa naamaa. Sen lisäksi piti oppia katsomaan myös peruutuspeliin ja kaleidoskooppiin. 360 perspektiivi sai konkretiaa. MBA -opiskelujen ajan itsensä kehittäminen ja reflektointi seurasi tiiviisti.

Aluksi oli välillä suorastaan tuskallista tutustua itseensä uudella tavalla. Mutta, kun vastus alkoi murtua, niin itseymmärrys alkoi kirkastua. Havaitsin pian, että hyvä itseymmärrys ja terve itsetunto auttavat aika monessa elämän osa-alueella. Varoitin jossain vaiheessa kotona, että tämän itsensä kehittämisen opiskelumatkan lopputulos voi olla yllättävä. Kuten se olikin. Toivon, että se on parempi versio itsestäni.

Opin ymmärtämään, että jos et osaa johtaa itseäsi, niin miten voit johtaa muita.

Mukaani on tarttunut muutamia hyviä ja käytännönläheisiä työkaluja, testejä ja viitekehyksiä. Opin, ettei työkaluista ole kuin hetken ilo, jos niitä ei pysty soveltamaan omassa arjessa.

MBA opintojen aikana kiinnostuin myös mentoroinnista ja coaching: istä. Toimin tuohon aikaan  liikkeenjohdon konsulttina ja verkkoliiketoiminnan asiantuntijatehtävissä. Konsultointiprojektien aikana yllätyin, miten vaihtelevalla tasolla liikkeenjohdon ammattilaiset Suomessa työskentelevät. Havainnoin samanaikaisesti, kuinka vahvat lukot monella on päällä itsensä kehittämisen suhteen. Paljon on tässä aiheessa tekemätöntä työtä.

Omien arvojen tarkastelu

Havainnut, että arvot muuttuvat ja kehittyvät. Omia arvoja on siksi hyvä aika-ajoin pysähtyä tarkastelemaan ja mittaamaan. Ristiriitoja saattaa yllättäen löytyä. Kätkössä olevia kipupisteitä on varmasti kaikilla.

Sairastuin vakavasti 2016. Tämän johdosta olin ns. poissa pelistä yli puoli vuotta. Minut potkittiin työsuhteestani kesken hoitoprosessin. Hoitojaksojen aikana suoritin MBA opinnäytetyön. Sairastumisen myötä moni asia omassa arvomaailmassani kirkastui. Havannoin, että kolme peruspilaria tarvitaan ainakin omalla kohdalla onnelliseen elämään; hyvä terveys, toimivat ihmissuhteet ja mielekästä tekemistä.

Kipuilin tässä viime vuosien aikana työelämän murroksessa, löytämättä kunnolla omaa paikkaani. Työstin omia vahvuuksiani, analysoin heikkouksiani ja tutkin omia motiivejani.  Välillä tuntunut, että parasta ennen päiväys suomalaisessa työympäristössä menee liian usein neljänkympin kohdalla.  Ymmärrys elinikäisestä oppimisesta nousi uudelle tasolle.

Millä eväillä jatkan?

Aloitin nykyisen kiinteistönvälittäjän työn 2017/2018 vuoden vaihteessa ja suoritin keväällä 2018 työssä vaadittavan LKV -kokeen. Työhön liittyy luonnollisesti tulostavoitteita, mutta ensisijainen tavoiteeni on tuottaa asiakkailleni viiden tähden asiakaskokemuksia. Työssä onnistuminen vaati sitoutumista.

Viimeisin oivallus itsensä johtamisesta:

– on iso ero, olla kiinnostunut jostain, kuin olla sitoutunut johonkin asiaan.

Sitoutuminen siis ratkaisee, pelkkä kiinnostus ei riitä.

Tavoitteet

Päättänyt, että tavoitteenani on joka vuosi oppia vähintään yksi uusi taito ja samalla yrittää jakaa jotain aikaisemmin oppimaani.

Tämän vuoden oppimistavoiteet löytyvät Espanjan alkeiskurssilta sekä salsa-kurssilta.

Ensi vuonna toiveena olisi osallistua Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyyn ja kerätä syöpäsairaiden lapisen hyväksi varoja pyöräilemeällä Helsingistä Pariisiin. Tänä vuonna olen hyväntekeväisyysprojektissa mukana huoltotiimissä.

Näistä lähtokohdista jatkan itseni kehittämistä uuden vuoden alussa. Tulen varmasti jakamaan kokemuksiani aiheesta ja ilolla otan vastaan myös uusia näkökulmia. Reflektointi kuuluu itseni kehittämiseen.

Kirjoittaja

Ville Vartiainen, työskentele kiinteistönvälittäjänä.

Koulutus: Executive MBA, Henley Business School (UK), LKV pätevyys.

Työhistoriaa: sarjayrittäjä, toimitusjohtaja, myynnin ammattilainen, verkkoliiketoiminan asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti.

Vapaa-aikana lähellä sydäntä ovat perhe, ystävät, luonto, liikunta, lukeminen, leffat ja pleikkari.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.